Menestyvän verkkokaupan salaisuus

Kaikki alkaa yrityksen perustamisesta

Ensimmäinen asia on rekisteröidä hyvä domain-nimi.

Jos yritys aikoo toimia ainoastaan Suomessa, niin .fi-päätteinen nimi on hyvä. Jos yritys aikoo jossain vaiheessa laajentaa myyntiä Suomen ulkopuolelle, niin kannattaa käyttää jotain muuta domain-päätettä kuin kansallista tunnusta.

Se voi toimia myös yrityksen nimenä, mutta yhtä hyvä vaihtoehto on rekisteröidä yritys eri nimelle.

Mikä on oikea yritysmuoto: Toiminimi, Avoin yhtiö, Kommandiittiyhtiö, Osakeyhtiö?

Toiminimi soveltuu yritykseen, jonka liikevaihto on maltillista. Jos tarvetta ei ole isoille lainoille, suurille varastoille, kalliille koneille eikä monimutkaiselle verosuunnittelulle, toiminimi on helppo, halpa ja nopea yhtiömuoto. Olet henkilökohtaisesti vastuussa kaikista sitoumuksista viime kädessä koko omaisuudellasi, mutta jos riskit ovat pieniä, ei suurta huolta pitäisi olla.

Avoin yhtiö. Siinä on vähintään kaksi yhtiömiestä, joilla molemmilla on oikeus hoitaa yhtiön asioita itsenäisesti. Jokainen vastaa yhtiön nimissä tehdyistä sitoumuksista yhteisvastuullisesti – esimerkiksi velka voidaan periä kokonaisuudessaan yhdeltä yhtiömieheltä.

Ay:n perustamista kannattaakin harkita äärimmäisen tarkkaan. Ellei yhtiömiesten nimenkirjoitusoikeutta ole rajoitettu, on yhtiömiesten luotettava toisiinsa täysin.

Kommandiittiyhtiö. Jos toiminta on edelleen oman työpanoksen varassa, mutta yrittäjä haluaa mukaan sijoittajan, voi kommandiittiyhtiö (Ky) olla hyvä vaihtoehto. Kommandiittiyhtiö voi myös tehdä nimissään oikeustoimia, kuten tehdä sopimuksia ja olla asianosaisena viranomaisten kanssa asioidessa.

Ky on osakeyhtiötä helpompi perustaa ja kevyt hallinnoida. Ky:ssä tarvitaan vähintään kaksi yhtiömiestä, joista toinen on vastuunalainen, toinen äänetön yhtiömies. Vastuunalaiselta yhtiömieheltä sijoitukseksi riittää oma työpanos, äänettömältä vaaditaan rahallinen panostus.

Ky voi olla luonteva yhtiömuoto, jos yritys on pienehkö ja äänetön yhtiömies löytyy esimerkiksi perheenjäsenistä. Vastuunalainen yhtiömies on vastuussa yhtiön veloista koko omaisuudellaan ja äänetön yhtiömies vain sijoittamallaan panoksella.

Osakeyhtiö on hyvä vaihtoehto suurimmassa osassa tapauksista. Se on selkeä tapa järjestää yritystoiminta, ja muista yhtiövaihtoehdoista se eroaa henkilökohtaisen vastuun puuttumisella – yrittäjä ei ole henkilökohtaisesti vastuussa esimerkiksi osakeyhtiön veloista, jollei ole taannut niitä omaisuudellaan. Osakeyhtiön voi perustaa myös yksi henkilö, tosin tällöin tarvitaan aina myös varajäsen hallitukseen. Jos osakkaita on useampia, jokainen on kuitenkin vastuussa vain omien sijoitustensa verran.

Osakeyhtiön perustaminen voi olla järkevää erityisesti silloin, kun on tehtävä suuria investointeja tai yhtiöön on tulossa useampia omistajia, jotka työllistyvät yritykseen. Myös rahoittajat voivat vaatia laajemmassa toiminnassa yhtiömuodoksi osakeyhtiötä. Osakeyhtiö sopii hyvin myös pienille yrityksille. Pientä hallinnollista taakkaa tulee yhtiökokouksesta ja hallituksen pöytäkirjoista, mutta näissä voi pyytää apua esimerkiksi tilitoimistolta.

Yrityksen voi perustaa myös toiseen maahan

Esimerkiksi Viroon tai Yhdysvaltoihin. 

Seuraavaksi tarvitaan Y-tunnus/VAT ID/EIN

Jotta yritys voi avata pankkitilin ja ostaa toisilta yrityksiltä pitää rekisteröityä verovelvolliseksi.

Yrityksen rahaliikenteen hoitamiseksi tarvitaan pankkitili

Voit kääntyä oman tai paikallisen pankin puoleen asiassa tai rekisteröityä Holvin asiakkaaksi.

Yrityksellä tulee olla osoite

Helpointa on käyttää omaa kotiosoitetta alussa mutta toiminnan käynnistyessä kannattaa käyttää yrityksen toimitilojen osoitetta tai jos yrityksellä ei ole toimitiloja tai tarvetta sellaisille, niin harkita esim. Reguksen palveluita. Kukaan ei vielä tunne yritystäsi ja luotettavan mielikuvan luominen on tärkeä osa yrityksen toimintaa. Regukselta voi hankkia edullisesti virtuaalitoimiston postiosoitteella, puhelin vastauspalvelulla, neuvottelutiloilla, mitä ikinä tarvitaan brändin luomiseen.